Kasvatuskeskustelu tarvitsee syyllisten etsimisen sijaan yhteistyötä - Reet Einla

Julkinen kasvatuskeskustelu on viime vuosina kärjistynyt huolestuttavalla tavalla. Toistuvasti annetaan ymmärtää, että koulun ongelmat johtuvat ennen kaikkea siitä, etteivät vanhemmat kasvata lapsiaan. Tämä yksinkertaistava asetelma ei tee oikeutta lapsille, vanhemmille eikä kouluille.

Keskustelusta on kadonnut lapsi. Oireilevaa tai koulussa häiritsevästi käyttäytyvää lasta ei tulisi ensisijaisesti nähdä epäonnistuneen kotikasvatuksen tuloksena, vaan keskeneräisenä ihmisenä, joka toimii sillä turvalla ja niillä taidoilla, jotka hänellä sillä hetkellä on käytössään. Lapsi ei ole valmis aikuinen, vaan tarvitsee ympärilleen turvallisia aikuisia niin kotona kuin koulussa.

Samalla elämme ristiriidassa. Puheissa ylistetään maailman parasta koulua ja opettajia, mutta arjessa opettajien vastuut kasvavat jatkuvasti ilman riittäviä resursseja. Kun järjestelmä ylikuormittuu, etsitään syyllisiä rakenteellisten ratkaisujen sijaan. Usein katse kohdistuu koteihin.

Todellisuudessa suurin osa vanhemmista tekee parhaansa. Arki rakentuu työn, talouden, perhe-elämän ja jaksamisen paineiden keskellä. On kohtuutonta luoda julkinen mielikuva, jossa vanhemmat kollektiivisesti epäonnistuvat kasvatustehtävässään.

Kasvatus ei tapahdu tyhjiössä. Perheiden tukiverkot ovat heikentyneet, työelämän vaatimukset kasvaneet ja yhä pienemmät lapset aloittavat varhaiskasvatuksessa, jotta vanhemmat voivat osallistua työelämään. Lapsesta tulee helposti kiistakapula siitä, kenellä vastuu on, vaikka hänen perustarpeensa aikuisen läsnäolosta on yhteinen.

Kasvatustieteilijä Liisa Keltikangas-Järvinen, hänen uusimassa kirjassa muistuttaa, että vanhemmat ovat kasvatustehtävän toimeenpaneva porras, mutta eivät kasvatusideologioita synnyttävä porras. Kulttuuriset muutokset ovat hitaita yhteiskunnallisia prosesseja, joita ei voi sälyttää yhden vanhempisukupolven syyksi.

Kasvatusvastuu kuuluu kiistattomasti vanhemmille. Tämä ei kuitenkaan oikeuta jatkuvaa syyllistämistä. Vastakkainasettelu kodin ja koulun välillä heikentää luottamusta, jota lasten tukeminen edellyttää.

Tarvitsemme syyttelyn sijaan yhteistyötä. Lapsen näkökulmasta olennaista ei ole se, kuka on syyllinen, vaan se, kuka on turvallinen.

Reet Einla 

Piirihallituksen jäsen

Kannus