Arki on elämän tärkein turvaverkko - Aida Sarvela
4.3.2026

Monelle työikäiselle ja ruuhkavuosia elävälle arki on viime vuosina muuttunut raskaammaksi. Työmarkkinoiden epävarmuus ja ostovoiman hidas toipuminen tekevät tulevaisuuden suunnittelusta vaikeaa. Vaikka suunta on vähitellen kääntymässä parempaan, monessa perheessä talouden liikkumavara on yhä kapea.
Työttömyyden ja edelleen heikon ostovoiman välinen oravanpyörä kuormittaa arkea. Kun työtä ei ole tai sen jatkuvuus mietityttää, epävarmuus hiipii myös kotiin. Samaan aikaan Euroopan turvallisuustilanne ja Ukrainan kriisin seuraukset lisäävät taustalla levottomuutta. Olemme jo monen sukupolven ajan kasvaneet rauhassa – siksi ajatus turvallisuuden horjumisesta tuntuu vieraalta ja raskaalta.
Työikäisillä paine on kaksinkertainen. On huolehdittava omasta perheestä ja samalla kannettava vastuuta yhteiskunnasta. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja nykyhetki rajalliselta. Liiallinen henkinen kuorma näkyy unettomuutena, uupumuksena ja vaikeutena nähdä valoa pidemmälle.
Juuri siksi tarvitsemme ratkaisuja, jotka vahvistavat arjen perustaa.
Työllisyyden vahvistaminen on keskeisin hyvinvointiteko. Käyttöön otettu Työllisyysseteli madaltaa kynnystä palkata 18–29-vuotias nuori ja antaa monelle ensimmäisen mahdollisuuden työelämään. Kun nuori pääsee kiinni työhön, vahvistuu samalla koko perheen ja yhteiskunnan tulevaisuudenusko.
Paikallinen sopiminen puolestaan antaa yrityksille mahdollisuuden joustaa vaikeina aikoina ja säilyttää työpaikkoja. Työ ei ole vain toimeentuloa – se on rytmiä, osallisuutta ja tunnetta siitä, että oma panos merkitsee.
Kun arjen perusrakenteet ovat kunnossa, myös henkinen kuormitus kevenee. Toimiva arki tarkoittaa työtä tai opiskelupaikkaa, kotia, riittävää toimeentuloa ja palveluja, joihin pääsee ajoissa. Se tarkoittaa myös sitä, että päivän päätteeksi jää voimia johonkin hyvään – harrastukseen, ystäviin, yhteiseen aikaan. Positiiviset asiat eivät ole ylellisyyttä, vaan jaksamisen perusta.
Uskon siihen, että voimme katkaista työttömyyden ja heikon ostovoiman oravanpyörän luomalla itsevarmuutta jokaisen arkeen ja vahvistamalla uskoa siihen, että tästäkin selvitään. Varmistetaan, että tekevälle löytyy töitä ja pyytävälle apua.
Kun arki toimii, ihmiset jaksavat.
Ja jaksava yhteiskunta on vahva yhteiskunta.
Aida Sarvela
Kenttävastaava
Kauhava
Piirihallituksen varajäsen