Anna-Maija Renko: "Lapsen käsi"

16.12.2021

SETELI TURVAA LÄHIPALVELUT SOTEUUDISTUKSESSA

 

Joulunaika on lapsiperheissä jännittävän odotuksen aikaa; on helinää, helskettä, vilinää, vilskettä. Perinteet uudistuvat, mutta joulunalusaika tuo lisäkiireet perheiden hektiseen arkeen. Apua tarvitaan, jotta hyvinvointi säilyy. Perheiden palvelut tulee olla mahdollisimman lähellä ja vaivattomasti saavutettavissa. Palvelusetelin käyttöönotto lisää erilaisten palvelujen määrää ja valinnanvapautta. Lapsiperheiden palvelut ovat osa meneillään olevaa hyvinvointialueuudistusta jossa integraation avulla pyritään parantamaan palvelua.

Sähköinen tiedonsiirto mahdollistaa avun hakemisen mihin aikaan tahansa ja tähän tarpeeseen tulee vastata mahdollisimman pian, sillä ennaltaehkäisy on halvinta hoitoa. Hyvinvointialueilla tarvitaan myös hyvää tahtoa, jotta palveluseteli tulee käyttöön mahdollisimman laajasti perhepalveluissa. Rahan arvoinen  seteli turvaa lähipalvelut, kunhan kilpailutusosaaminen ja sujuva palveluohjaus toimivat.

Pienyrittäjille laaja palvelusetelin käyttöönotto takaa työllisyyttä ja mahdollisuuden toimia pienemmilläkin paikkakunnilla. Yrittäjyys on elämäntapa ja parhaimmillaan se antaa joustavuutta elämän eri tilanteisiin ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan haluamaansa suuntaan.

Suomeen on rakentumassa 21 uutta hyvinvointialuetta, joiden valtuutetut valitaan ensi tammikuun aluevaaleissa. Esimerkiksi terveyskeskukset, erikoissairaalat, paloasemat, sosiaalitoimistot, neuvolat ja vanhuspalveluyksiköt tulevat saman hallinnon alle. Historiallisen suuri uudistus vaatii osaamista monella eri tasolla, jotta palvelutaso paranee tavoitteiden tasolle.

Tehdään mahdollisimman hyvä uudistus, jota voidaan ajan ja tekniikan kehittyessä parantaa.

 

Anna-Maija Renko

Pohjanmaan Kokoomusnaiset, pj