YRITTÄJISSÄ ON TULEVAISUUS

Monien pohjalaisten hyvin menestyvien yritysten aloittaessa toimintaansa, harva uskoi niiden mahdollisuuksiin. Uholla, rohkeudella ja päättäväisyydellä luotu kasvualusta kuitenkin pakotti menemään eteen päin. Byrokratia on tuonut, ja tuo edelleen, yrittäjien ja yrittäjyydestä haaveilevien eteen liikaa turhaa työtä. Byrokratian purkutalkoot on otettava vakavasti. Byrokratian kieli on käännettävä kehittämisen kieleksi, jotta saadaan paras tehokkuus julkisista palveluista kohdennettua siihen mihin ne on tarkoitettu.

Suomen ja pohjanmaan maakuntien kasvunäkymät ovat vahvasti pk-yrittäjien harteilla. Tällä hetkellä yritysten uusiutuminen tapahtuu pääasiassa investointien ja henkilöstön kouluttamisen kautta. Nousu vaatii kuitenkin aivan uusiakin innovaatioita, joihin meillä pitää myös olla uskallusta. EUn uusi rahoituskausi ja kansalliset rahoituslähteet tarjoavat kehittämiseen lukuisia mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua.

Kokoomusnaiset uskovat, että pohjalaisissa yrittäjissä on tulevaisuus. Terve kateus pakottaa tekemään asiat vielä vähän paremmin kuin muut ovat tehneet.

 

 

Sinikka Koivumäki
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry.
hallituksen jäsen