VALINNANVAPAUS LISÄÄ VASTUUTA JA VAPAUTTA

JULKILAUSUMA
Julkaisuvapaa 31.3.2017

Perusterveydenhuollon valinnanvapaus tulee toteutuessaan voimaan vuonna 2019 valinnanvapauslain myötä. Tämä tarkoittaa sitä, että potilas/asiakas voi valita entistä laajemmin oman hoitopolkunsa. Palveluntuottajan on lain myötä kiinnitettävä aiempaa suurempaa huomiota palvelun laatuun ja asiakaslähtöisyyteen. Nopea palveluun pääsy parantaa asiakastyytyväisyyttä ja hillitsee yhteiskunnalle kertyviä kustannuksia. Uudistuksen tarkoituksena on, että ihmiset pidetään aiempaa tehokkaammin työkuntoisina, kavennetaan terveyseroja ja otetaan käyttöön parhaat hoitokäytännöt. Vapaus lisää ihmisen vastuuta omasta terveydestään.

Potilaan/asiakkaan kannalta tämä on erinomainen parannus aiempaan, sillä muutoksen myötä potilaan oma valinta hoitopolusta on entistä paremmin saavutettavissa. Mikäli hän ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun, valinnanvapaus antaa mahdollisuuden vaihtaa toiseen hoitopaikkaan.

Sitra julkaisi TNS Gallupilla syksyllä 2016 teettämän kansalaiskyselyn tulokset, jonka mukaan laajenevasta valinnanvapaudesta on kiinnostuneimpia pienituloiset ja terveyspalveluja eniten käyttävät. Tämä on ymmärrettävää, sillä potilaat, jotka tarvitsevat perusterveydenhuollon piiriin kuuluvaa, mutta perehtyneisyyttä vaativaa lääkäripalvelua, hoitoon pääsyn pitkittyessä ongelmat monimutkaistuvat ja oikean diagnoosin saaminen viivästyy kasvattaen kuluja.  Pahimmillaan potilaan tilanne voi johtaa työkyvyttömyyteen.

Valinnanvapauslain myötä tuleva muutos tulee synnyttämään positiivisen paineen hoitohenkilöstön jatkuvalle kouluttautumiselle. Lääketieteen kehitys on jatkuvaa ja potilailla on oikeus kullekin parhaiten sopivaan lääkitykseen. Suomalaisen hoitohenkilöstön osaaminen on maailman kärkiluokkaa, mutta nykypäivän menestymisen edellytys, elinikäinen oppiminen, on syytä muistaa kaikilla aloilla.  Ammattitaidon jatkuvan ylläpitämisen myötä hoidon tehokkuus sekä vaikuttavuus ja sitä myötä syntyvät säästöt vähentävät asiakkaan turhien käyntien määrää terveydenhuollossa.

Nykytilanteessa tarvitsemme ketteriä toimintamalleja ja teknologian kehitys voi lähivuosina tuoda hyviä lisäparannuksia terveydenhuoltopalveluun. Pitäkäämme mieli avoimena ja annetaan valinnanvapauskokeilujen myötä saatavan tiedon olla hyvä pohja mahdollisesti tarvittaville kokeiluille.


Pohjanmaan Kokoomusnaisten piirihallitus