SOTE-UUDISTUS YHTEISTYÖLLÄ

Eduskuntavaalit käydään tulevana sunnuntaina. Kokoomuksen ehdokkaat ovat kiertäneet esittäytymässä alueemme äänestäjille sadoissa erilaisissa tapahtumissa. Kansanedustajaehdokkaat todella tietävät, mitä ihmisillä on juuri nyt mielen päällä.

Vaalipiirimme kolmella maakunnalla on sekä omat erityispiirteensä että erilaisuutensa ja juuri siksi yhteistyö on välttämätöntä. Yhteistä on väestörakenteen muutos ja työvoimapula. Yrittäjyys on voimavara, jolla voidaan täydentää ja parantaa palveluja sekä luoda aitoa valinnanvapautta.

Sote-uudistuksen kariuduttua on välttämätöntä, että tehdyt kartoitukset hyödynnetään alueellisten palvelujen kehittämisessä. Kaiken perustana tulee olla ihmisläheiset ja kustannustehokkaat palvelut. Kokoomusnaisten yrittäjämyönteisyys ja yrittäjyyden mahdollisuuksia luovat esitykset tukevat kuntia kohti vakaata taloutta.

Ennaltaehkäisevään toimintaan panostamalla ja perusterveydenhuoltoa vahvistamalla on mahdollisuus kehittää palveluja entistä asiakaslähtöisemmiksi. Digitalisaation keinot luovat myös palveluverkkoon uusia toimintatapoja. Etelä-Pohjanmaalla on Sitran hankerahoituksella tutustuttu eri terveyskeskusten toimintatapoihin. Näin on löydetty toimivat ja kustannustehokkaat tavat toteuttaa palvelutuotantoa. Tämän hankkeen tuloksia voidaan esimerkiksi käyttää koko vaalipiirimme alueella perusterveydenhuollon hyvien käytänteiden kehittämiseen.

Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat nousseet kestämättömälle tasolle. Kuntien omistajaohjausta on kehitettävä ja kuntien on sitouduttava sovittuihin maksuosuuksiin. Sairaanhoitopiirien yhteistyöllä tulee varmistaa alueen palvelujen riittävyys ja tarvittava erityisosaaminen.

Vaalipiirimme yhtenäisyys antaa voimavaroja palvelutuotannon periaatteelliselle uudistamiselle ja inhimillisten toimintatapojen luomiselle. Kokoomusnaiset ilmoittautuvat mukaan urakkaan!

 

Kauhavalla 9.4.2019

Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry, piirin kevätkokous