KOKOOMUSNAISET KANNUSTAA NAISIA KUNNALLISVAALEIHIN

Pohjanmaan Kokoomusnaisten piirin kevätkokous, julkilausuma 25.4.2012

Kokoomusnaiset kannustaa naisia kunnallisvaaleihin

Kunnallisvaalit on tulossa ensi syksynä. Kunnanvaltuutetuista naisia on tällä hetkellä vain reilu kolmannes ja kuntien ykkösketjussa valtuuston, hallituksen ja lautakuntien puheenjohtajina on harvoin naisia. Kunnissa päätetään kuitenkin valtaosa peruspalveluiden järjestämisestä. On tunnettua, että kunta menestyy parhaiten, kun sen päätöksenteossa ja johdossa on monipuolisesti ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä.

Naisten ääntä, tahtoa ja monipuolista kokemusta arjen pyörittämisestä tarvitaan, jotta politiikassa osataan tehdä viisaita ja inhimillisiä ratkaisuja. Huolimatta verrattain hyvästä naisen asemasta Suomessa, on meilläkin omat haasteemme. Nykyinen asema on historian tulos - ei saavutettu etu. Siksi yhä edelleen tarvitsemme naisia ja miehiä rinnakkain rakentamaan tasa-arvoista suomalaista yhteiskuntaa, jossa pidetään huolta myös niistä, jotka eivät siihen syystä tai toisesta itse pysty.

Pohjanmaan Kokoomusnaiset kannustaa puoluekannasta riippumatta kaikkia naisia lähtemään kunnallisvaaliehdokkaiksi. Uskokaamme toisiimme, menkäämme positiivisella otteella ja viestillä tuleviin kuntavaaleihin. Tasavertaisuus naisten ja miesten kesken on erityisen suomalainen tapa elää.

Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry.
Annu Ridanpää-Taittonen pj.