KIITOS LAPSIYSTÄVÄLLISESTÄ TALOUSARVIOSTA

POHJANMAAN KOKOOMUSNAISET KIITTÄVÄT LAPSIYSTÄVÄLLISESTÄ TALOUSARVIOSTA

Pohjanmaan Kokoomusnaiset ovat tyytyväisiä hallituksen tekemään valtion talousarvioehdotukseen. Siinä osoitetaan ymmärtämystä niihin haasteihin, joita aiheutuu pienten lasten perheen ja työn yhteensovittamisesta. Yhteiskuntamme kaipaa aitoa lapsiystävällisyyttä. Työt tulee kuitenkin tehdä ajallaan ilman työnantajalle aiheutuvia lisäkustannuksia. Tähän paikallinen sopiminen ja työaikojen joustot antavat uusia mahdollisuuksia.

Pohjanmaan Kokoomusnaiset tervehtivät ilolla hallituksen tulevaa perheuudistusta, jossa joustavuudella ja yhteiskunnan myötäelämisellä turvataan lapsiperheiden vanhempien yhtäläiset mahdollisuudet edetä työurallaan. Perhevapaiden kiintiöittäminen ei kuitenkaan sovi Pohjanmaan Kokoomusnaisten mielestä yhteiskunnan tehtäviin. Perheiden tulee saada itse valita, miten he kulloisessakin elämäntilanteessaan perhevapaat käyttävät. Osa-aikatyöt halutessaan olisi mitä kannustavinta ja pehmeä tapa perheissä sovittaa työ ja perhe-elämä joustavasti.
Näin olisi työtä ja perheenäidille kertyisi myös eläkettä. Maailman muuttumisen myötä ei naisen eikä miehen ole viisasta luottaa eläköitymisen koittaessa puolison elättävän häntä.

Vahva sijoitus tulevaisuuteen on nyt päätetty varhaiskasvatusmaksujen alennus sisaruksen kohdalla, lastentarhaopettajien koulutusmääriä lisätään ja tehdään kokeilu 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Laadukas varhaiskasvatus on vaikuttavinta koulutusta.

 

Syyskuu 2017

Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry, piirihallitus