Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa naisiin kohdistuvassa lähisuhdeväkivallassa ja tukea on vaikea saada. Joka syksy järjestetään Valoa, ei väkivaltaa -kampanja, jossa puolustetaan naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään. Kampanja huipentuu YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11.

Vuoden 2019 Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan teema on ”Jokaisella on oikeus tukeen”. Kampanjalla halutaan viestiä, että jokaisella väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneilla on oikeus tukeen ja apuun, oli sitten asunnoton, päihteidenkäyttäjä tai esimerkiksi nuori. Vuoden 2019 Väkivaltaobservatorion puheenjohtajajärjestöinä toimivat Naisten Linja ja Exit ry:n Usva-hanke.

Yleisintä lähisuhdeväkivaltaa on ilkeily- eli toisen vähättely, mollaaminen ja julkinen nolaaminen. Mitä mieleenne tulee sanasta ”perheväkivalta”? Lyöminen tai musta silmä? Fyysinen väkivalta on vain yksi tapa satuttaa rakkaintaan. Paljon yleisempää on kuitenkin henkinen väkivalta. Henkistä kiusaamista on vaikeampi tunnistaa ja siksi sitä myös siedetään liian pitkään. Ilkeilyyn on vaikea puuttua, sillä se tuntuu yksityisasialta. Mutta onko sekään yksityisasia, jos näkee, että ystävää lyödään? Katsotaanko silloinkin sivusta? Usein vähättely verhotaan vitsiksi. Ystävien on uskallettava kysyä: mitä te teette? Miksi puhutte toisille noin? Jos kumminkin suhteessa ollaan tasavertaisia eikä kumpikaan tunne oloaan uhatuksi, ongelmaa ei ehkä ole. Mutta jos toinen vähänkään pelkää tai kärsii, puhetyyliä on muutettava.

Sanaharkat voivat liukua pikkuhiljaa kohti väkivaltaa. Sitä kohtaa, jolloin riitely muuttuu henkiseksi väkivallaksi, on hyvin vaikea tunnistaa. Rajan vetäminen jää valitettavasti uhrille. Olisi heti tehtävä selväksi, että käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää. Jossain tilanteessa se voi mennä perille. Väkivaltaa tehnyt voi ikään kuin havahtua, nähdä tilanteen hetken ulkopuolelta ja tajuta miten on toiminut. Useasti hän ei edes näe aiheuttavansa uhrille suurta kärsimystä. Ei pysty katsomaan peiliin ja todellisuuden kohtaaminen on niin vaikeaa, että keksii päässään vaihtoehtoisia totuuksia.

Seuraavan askeleen myötä uhri omaksuu asiat omaksi identiteettiään. Näkee peilistä juuri niin kuin on sanottu. Alkaa ajatella, että on maailman tyhmin ja säälittävin, jota sietääkin kohdella huonosti. Ja koko ajan hyväksyy väkivallan pidemmälle ja pidemmälle. Uhri alkaa uskoa, että väkivalta on hänen vikansa ja hän itsekin syyllistää itseään.

Siksi haluamme sanoa, ettei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Vika ei ole ikinä uhrissa. Olet syytön. Kävele selkä suorassa ja katso ihmisiä silmiin. Sano mielipiteesi. Olet itsellesi kaikkein arvokkain. Pidä itsestäsi huolta, älä salli itseäsi kohdeltavan huonosti! Tee jotain, ennen kuin on liian myöhäistä. 

Avun saamiselle tulee löytyä matalan kynnyksen taho. Koskaan ei saa sanoa, että olet väärässä paikassa, vaan jokaisen uhkaa kokeneen tulee ohjata avun lähteelle.
Oma koti tulee olla turvapaikka eikä pelon tyyssija.


Heidi Viitaniemi
Anna-Maija Renko  
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry